Inspiraatiota kevääseen ja kahdenkeskistä aikaa hotellissa

tiistaina, huhtikuuta 09, 2019


Kaupallisessa yhteistyössä: Messukeskus ja Holiday Inn Helsinki Expo

Olemme jo pitkään Juhan kanssa haaveilleet viikonlopusta ihan kahdestaan. Niin ihanaa kuin lapsen ja lemmikkien kanssa on touhutakin, niin uskon että jokainen pariskunta tarvitsee välillä myös kahdenkeskistä aikaa. Viimeviikonloppuna saimme mahdollisuuden yöpyä perjantaista sunnuntaihin Kevätmessujen ajan uudessa Holiday Inn Helsinki-Expo-hotellissa, joka sijaitsee kätevästi Messukeskuksen yhteydessä. Julia meni ilomielin viikonlopuksi mummolaan ja lemmikeillekin löytyi hyvät hoitopaikat!

Holiday Inn Helsinki-Expo- hotelli on todella viihtyisä ja palvelu erinomaista. Huoneemme oli  sisustukseltaan moderni ja tyylikäs. Seitsemännestä kerroksesta avautuivat maisemat Pasilan ylle ja iltaisin saimme ihastella upeaa auringonlaskua. Hotellin ylimmässä kerroksessa olisi ollut kuntosali, mutta se jäi meiltä testaamatta, vaikka salikamat mukana olikin. Sen sijaan kävimme kumpanakin iltana 2. kerroksen viihtyisässä saunassa rentoutumassa. Yksi parhaimmista asioista oli kuitenkin rauhalliset aamut ja aamiaisbuffet. Istuttiin ikkunan ääressä, nautittiin aamiaista ja katseltiin Kevätmessuille saapuvia ihmisiä.

Kevätmessut on suuri ja monipuolinen tapahtuma! Itseasiassa niin suuri, että lauantain aikana ei ehditty tutustua kuin 1/3 koko tapahtumasta. Kierrosta jatkettiin onneksi sunnuntaina. Kevätmessuihin kuuluvia tapahtumia olivat Kevätpuutarha, OmaMökki, Asu & Remontoi, Sisusta, sekä Lähiruoka & Luomu. Lisäksi perjantaista lauantaihin oli myös Lautasella-messut, jotka valitettavasti missattiin, kun aika loppui kesken.



Messuilta tuli ihan inspiraatioöverit, mutta listaan tähän meidän top 5-kevätmessutärpit

1. Vihreä sähkö: Unelmoidaan omavaraisemmasta elämästä ja olisi ihan huippua, jos maatilallamme olisi joskus esimerkiksi aurinkopaneelit tai tuuliturbiinit. Messuilla tutustuimme monenlaisiin vihreän sähkön vaihtoehtoihin, kuten juuri aurinkoenergiaan ja tuulivoimaan. 

    2. Mökkirakentaminen: Etenkin Juhaa kiinnostaa mökkien rakentaminen ja kaikki siihen liittyvä. Messuilla oli monenlaisia mökkimalleja, modereneista perinteisiin, joihin pääsi sisälle kiertelemään ja fiilistelemään. Juha on ollut joskus mukana hirsitalon rakentamisessa, joten etenkin erilaisia hirsimökkejä ja -saunoja tuli ihasteltua.



    3. Hyötykasvit, luonnonkasvit ja kasvihuoneet: Tarkoitus on maallemuuton myötä oppia paremmaksi viherpeukaloksi ja messuilta saikin paljon puutarhaideoita. Olemme ajatelleet rakentavamme joskus kasvihuoneen, jossa olisi kiva kasvattaa etenkin hyötykasveja. Meillä on varastossa vanhoja ikkunoita, joista voisi tehdä aika persoonallisen kasvihuoneen. Biolanin pisteellä tuli tutkittua kastelualtaita, jotka voisivat olla käteviä varsinkin nyt vielä kun käymme maalla satunnaisesti. Maatiainen Ry:n pisteellä tutustuimme vanhoihin viljelykasveihin ja perinnemaisemien vaalimiseen. Olisi ihana pitää maatilamme ympäristö monimuotoisena, sekä kunnostaa umpeenkasvaneita alueita perinteisin keinoin.

    4. Mehiläiset ja hyönteiset: Mehiläispesä on pakko joskus hommata! Olisi hienoa saada omalta tontilta hunajaa ja samalla lisätä pölyttämistä. Toinen mielenkiintoinen ötökkäjuttu oli hauska DIY-hyönteishotelli, jolla pystyy tukemaan esimerkiksi kaupunkipuutarhojen pölytystä ja hyönteisten monimuotoisuutta. Messuilla olisi saanut askarrella näitä helppoja hyönteishotelleja, mutta me päädyttiin vain poimimaan vinkit talteen.



    5. Kesäkeittiöt ja grillipaikat: Maatilan pihapiiriin olisi kiva saada kesäkeittiö. Se voisi olla maisemaan sopiva luonnonmateriaaleista rakennettu alue, jossa voisi tiskata, kokkailla ja syödä. Kesäkeittiön yhteyteen sopisi yrttienkasvatuslaatikot! Rantaamme olisi kiva tehdä rento grillauspaikka lämpöisiä kesäiltoja ajatellen ja sitä ajatellen tutkimme kivivalikoimaa mm. Kivitorin pisteellä. Aurinkokennoilla toimivilla koristevaloilla saisi kivaa tunnelmaa ulkona sijaitseviin oleskelualueisiin. 



    Syötiin muuten Messukeskuksen Table-ravintolassa ensimmäistä kertaa ja oli todella herkullista. Valitsin Lammastaginen sitrusjogurttikastikkeella ja se oli ihan suussa sulavaa!




    Kävikö teistä joku Kevätmessuilla tänä vuonna? Mitä ideoita teille tarttui mukaan sieltä?

    Ps. Olethan jo katsonut viimeisimmät YouTube-videoni? Kanavalle on viimeksi ilmestynyt mm. huussin tuunaus- ja traktorivideo. Pääset YouTube-kanavalleni vaikkapa TÄSTÄ.


    ❤ Anniina



    You Might Also Like

    2 kommenttia

    1. Indeed, I am thoroughly concur with you, I am an incredible fanatic of your site, you compose enlightening articles.

      Continue composing such astonishing post,


      Thanks for sharing.


      Spa in jaipur


      Regards

      Sameer

      VastaaPoista
    2. To be sure, I am completely agree with you, I am an amazing fan of your site, you structure enlightening articles.

      Keep making such amazing post,


      Thanks for sharing.

      Do you know ?

      There are two types of Counseling - Outside in based upon Havin – Doing – Being and – Inside out based upon Being – Doing – Having.


      Career Counsellor in Jaipur

      Best career Counsselling Center in Jaipur

      Career Counsselling Center in Jaipur

      Best Career Counsellor in Jaipur

      DMIT Center in Jaipur


      Regards

      Sameer

      VastaaPoista

    Like me on Facebook

    Blogitekstisuositus

    Rakkautta ensisilmäyksellä

    MY INSTAGRAM