Vaunulenkillä Lauttasaaressa

keskiviikkona, marraskuuta 15, 2017

Päädyimme tänään ystäväni vinkkaamana menemään Kinspiringin ja Punavuoren Peikon järkkäämälle vaunulenkille Lauttasaareen.  Kerroinkin Kinspiringistä teille kesällä ja voit lukea kokemuksiani TÄÄLTÄ.


Pääsimme myös ensimmäistä kertaa testaamaan Kukkuukidsistä saamaamme talvihaalaria. Siitä on tulossa myöhemmin postausta, sekä lahjakorttiarvontaa joten pysy kuulolla!



Treffasimme Punavuoren Peikon edessä Lauttasaaressa ja alkuverryttelyn saattelemana lähdimme valtaamaan rantateitä. Mukana oli suuri joukko äitejä pikkuisineen ja kanssalenkkeilijät ihmettelivätkin muutamaan otteeseen pitkää lastenvaunuletkaa.



Sää suosi tapahtumaa, sillä tuuli oli kohtuullinen (jopa merenrannassa) ja aurinkokin pilkisteli pitkästä aikaa!


Tehokkaan lenkin päätteeksi kokoonnuimme jälleen lähtöpaikkaamme ja menimme Punavuoren peikkoon, joka oli tapahtumaa varten auki poikkeukselliseen aikaan. Sisällä meitä odotti kaikenlaista pientä purtavaa, johon kuului erilaisia hedelmiä, maissinaksuja, nameja, raakapuuroa ja juomia viileistä lämpösiin! Julia suuntasikin päätä pahkaa tarjoilupöydän ääreen ja viihtyi sielä harva se minuutti, vaikka paikalla oli myös kiva leikkinurkka ja paljon leikkikavereita. 

Liikkeessä oli paljon tuotteita hyvillä alennuksia, mutta harmikseni (tai ehkä onneksi....) lompakkoni jäi kotiin, sillä hyllyt pursusivat ihania vaatteita mm. Gugguulta, Mini Rodinilta ja Mololta. 

Meillä oli kiva aamupäivä, tuli ulkoiltua uusissa maisemissa ja tavattua ihania ihmisiä! 

Kinspiringillä on suunnitelmissa järjestää uusi tapahtuma ainakin ensikuussa, joten mikäli kiinnostaa tulla mukaan, niin kannattaa käydä vaikka seuraamassa heidän Facebook-sivuja. :)

❤ Anniina


You Might Also Like

0 kommenttia

Like me on Facebook

Blogitekstisuositus

Rakkautta ensisilmäyksellä

MY INSTAGRAM