Viikonloppu kahdestaan kylpylähotellissa + VIDEO

torstaina, lokakuuta 19, 2017




Voi kun päästäisiin joskus ihan kahdestaan minilomalle!

Siispä voitte kuvitella miten paljon me innostuttiin, kun kuultiin, että meidät on valittu Holiday Clubin Kullan kanssa -lomatestaajiksi!

Soitimme heti Julian isovanhemmille, kysyäksemme että pääsisikö tytär ja koirat maalle hoitoon pariksi yöksi, jotta päästään viettämään romanttista viikonloppua kahden kesken.

Vietettiin viikonloppu Holiday Club Saimalla 13.-15.10.2017. Ohjelmaan kuului kylpylän lisäksi muun muassa keilausta sekä hierontaa. Ruuat olivat oma ohjelmanumeronsa, sillä ravintolavalikoima oli monipuolinen.

Kävimme perjantai-iltana O'Learysissä, joka on yksi lempi burgeripaikoistamme. 

Nam! 

Seuraavana päivänä pizzaa Classic Pizzassa. Myöskin Classic Pizza on meille tuttu entuudestaan - sellainen varma valinta kun etsii hyvää pizzapaikkaa.

Tuplanam!

Ehdoton suosikkipaikkamme oli kuitenkin viimeisenä iltana testaamamme Le Biff!

Saimme aivan mielettömän makuhermoja hellivän menun, johon kuului muun muassa keittoja, luomunaudan pippuripihviä, juustoja sekä pannacottaa marjoilla ja marengilla. Istuimme kaksi tuntia maistelemassa jos jonkinnäköistä "kokintervehdystä" ja olimme makutaivaassa. Palvelu oli korkeatasoista ja tarjoilijat todellakin tiesivät ruuista sekä juomista kaiken.

Vau mikä ravintolakokemus!

Jotta vatsa ei vaan päässyt kurnimaan, niin aamut alkoivat herkullisella ja erittäin monipuolisella hotellin aamiaisella.

Mutta oli kylpylähotellissa toki paljon muutakin hyvää kuin herkullinen ruoka.

Lauantaina vietimme monta tuntia aikaa monipuolisessa kylpylässä, joka oli sekä tunnelmallinen että hauska. Värivaloja, suihkulähteitä, vesiliukumäkiä, porealtaita, ulkopalju, hirsisauna... Tässä kylpylässä ei käy aika pitkäksi!

Vaikka kylpylässä oli otettu huomioon lapsiperheet ja lapsia oli paikalla runsaasti, niin silti koimme, että se ei häirinnyt "parisuhdeaikaa". Meteli ei ollut häritsevän kova ja tilaa riitti.

Mikäli nauttii kuitenkin hiljaisuudesta, niin suosittelen ehdottomasti kylpylän saunamaailmaa! Sinne pääsi pienestä lisämaksusta, mutta se oli ehdottomasti sen arvoinen. Saunoja oli useita ja kaunis takkatuli toi romanttista tunnelmaa altaan ääressä. Meidän suosikkimme oli suolasauna, sen miedon lämmön ja ihanien löhöilypenkkien vuoksi.




Launtaina kylpylän jälkeen kävimme kumpikin 75 minuutin Harmony Spa - hieronnassa, joka sai minut ihan spagetiksi. Juha olisi jälkeenpäin ajateltuna tarvinnut ehkä järeämpää klassista hierontaa lihasjumiensa vuoksi, mutta nautti toki rentoutumisestakin.

Suosittelen ottamaan kokovartalohieronnan sen yleisimmän "niska-hartiahieronnan" sijaan. Hieronnan jälkeen koko kropassa oli ihana tunne varpaista sormenpäihin asti.

Illalla pidimme keilauskisan, jonka Juha voitti!


On vaikea valita minilomamme parasta asiaa, sillä nautimme täysin siemauksin joka hetkestä. Ehkä siksi, että olemme lapsen syntymän jälkeen käynyt niin vähän missään kahdestaan ja olimme todellakin tämän tarpeessa.

Pieni luksuksen tunne kokoajan oli harvinaista herkkua, sillä perusarki on kuitenkin niin erilaista.

Kokonaisuudessaan vaikutuksen teki hotellin ja sen alueen monipuolisuus. Sekä pariskunnille, että lapsiperheille löytyi aktiviteetteja, joten voin suositella paikkaa kenelle vaan. Välillä mietittiin, että miten hyvin meidän pikku taapero olisi viihtynyt mukana.

Yhteinen irtiotto on parisuhteessa kullan arvoista -  etenkin lapsiperheissä!

Pääset vielä paremmin mukaan fiilikseemme YouTube-videolta, jonne pääset TÄSTÄ.


Miten te vietätte kumppaninne kanssa laatuaikaa?


❤ Anniina


You Might Also Like

0 kommenttia

Like me on Facebook

Blogitekstisuositus

Rakkautta ensisilmäyksellä

MY INSTAGRAM