Kun aika ei riitä

perjantaina, syyskuuta 22, 2017


Tuttu tunne?

Mulla on ollut sellainen olo nyt muutaman viikon ajan. Päivät menee nopeasti ja viikot vierii. Välillä touhuan aamusta iltaan ja vasta päivän päätteeksi huomaan, etten ole juurikaan edes istunut. Nyt mä kirjoitan tätä postausta sängyllä maatessani ja odotan, että Julia nukahtaa, jotta pääsen taas tekemään kesken jäänneitä asioita, kuten etsimään verokorttia. Nimittäin jos ei ole jotain erikoista ohjelmaa, niin aina riittää kuitenkin kaikkia pikkujuttuja, jotka täyttävät mun puhelimen muistilistaa. Muista laittaa viestiä sille tyypillle, muista siivota Rambon häkki, muista maksaa se lasku, muista leikkaa koiran kynnet, muista laittaa chilit kuivumaan, muista muista muista. Muistilistat ja kalenteri on mulle ihan ehdottoman tärkeitä,  mitä tulee varsinkin näihin ns. pikkuhommiin. 

Luin ohimennen jotain juttuja yh-äideistä ja heidän elämästään, sekä yksinhuoltajuuden tuomista haasteista. Pakko nostaa hattua jokaiselle, joka yksin pyörittää arkea ja kantaa kaiken vastuun. Olen itse onnekkaassa asemassa, että on rinnalla ihana mies jonka kanssa jakaa arjen askareet sekä lapsesta ja lemmikeistä  huolehtiminen.

Monta narua on käsissä, mutta silti hamstraan niitä naruja jatkuvasti  lisää.

Arjessa, lapsessa, kodissa ja eläimissä on oma hommansa, mutta niiden lisäksi hamstraan itselleni kuvausprojekteja sun muuta ohjelmaa. Pieni perfektionistin vika aiheuttaa myös sen, että mitään ei pysty tekemään jotenkuten vasemmalla kädellä, vaan niin hyvin kuin itse pystyy.

Kun aloitan jotain, niin, se on pakko tehdä kunnolla loppuun asti ja yleensä heti. 

Saatan hätkähtää yömyöhään siihen, että olen hinkannut läppärillä jotain videon fiilistelypätkää parituntia. Sama homma on blogin kanssa; tykkään tarkistaa tekstin muutaman kerran, korjailla moneen otteeseen ja laittaa laadukkaat kuvat, jotta lopputulos olisi mahdollisimman huoliteltu ja omannäköiseni.

Kun  sen pitää olla just eikä melkein!

Mutta en voisi kuvitellakaan eläväni enää ilman kaikenlaisia kuvaushommia; niin paljon mä nautin siitä ja kaikesta siihen liittyvästä. Etenkin ediotoiminen on hurjan mielenkiintoista ja hauskaa. Niin ihanaa kuin se ihan kotiäidin perusarkikin on lapsen kanssa, niin uskon että jokainen tarvitsee sen jonkun oman harrastuksen tai työn josta nauttii. Jotain joka palkitsee, jossa pääsee toteuttamaan itseään, kehittymään ja käyttämään kykyjään. 

Mä nautin myös  aikaansaamisesta. Se on huippuhyvä fiilis, kun on pitkään pitänyt tehdä jotain ja saa vihdoin asian hoidettua. Oli kyse vaikka ihan vaan kotihommista tai laskujen maksamisesta. Luovassa työssä se vielä korostuu ja on tosi palkitsevaa, kun saa esimerkiksi videon kuvattua, editoitua ja julkaistua.

Sen jälkeen hyppää mielellään sohvalle toisen kainaloon jätskikulho kourassa hymy huulilla.

En siis valita. 

Mutta pahoittelen, että blogi on jäänyt vähemmälle ❤️ 

Ajattelin,  että voisin nyt tsempata ja aina silloin tällöin kirjoitella tänne tyyliin "päivän ajatukset" -meinigillä. Eli pohdintaa ja mietintää, koska se puoli jää kuitenkin vähemmälle videoissa, joissa on enemmän meidän arkea ja tapahtumia, menoa ja meininkiä. Ja mä kuitenkin tykkään kirjoittamisesta!

Nyt kun sain vihdoin avattua Bloggerin ja tehtyä tämän "mitä on pitänyt pitkään tehdä", niin iski hyvä fiilis - jes, taas mä sain aikaiseksi jotain!

Tänään me aijotaankin viettää Juhan synttäreitä jälkikäteen menemällä kahdestaan leffaan, kun Julia menee yökylään kaverin luokse - jee!


Ihanaa viikonloppua, muistakaa pitää narut käsissä, mutta myös levätä!

❤️ Anniina

You Might Also Like

0 kommenttia

Like me on Facebook

Blogitekstisuositus

Rakkautta ensisilmäyksellä

MY INSTAGRAM