Rakkauden kielet - mietteitä parisuhteesta

keskiviikkona, toukokuuta 03, 2017

Juha toi mulle tänään töistä tullessaan kukkia. 

Mietittiin, että milloin viimeksi se on tuonut niitä mulle. Siitä on itseasiassa pitkä aika, mutta sillä ei ole väliä. Juha nimittäin tietää, että en ole varsinaisesti lahjaihminen. 

Luettiin taannoin kirja (tai alku siitä, se nimittäin odottaa edelleen yöpöydällä loppuun lukemista), jossa kerrottiin rakkauden kielistä. 

Ihmisillä on erilainen "rakkauden kieli" ja niitä on viisi erilaista: lahjat, laatuaika, kosketus, rohkaisun sanat, sekä palveluksen teot. Nämä ovat erilaisia tapoja, joilla lähetämme ja vastaanotamme rakkauden viestejä. 

Kirjassa kerrottiin, miten on tärkeä tuntea, sekä oma, että toisen rakkauden kieli, jotta suhde pysyy hyvänä ja yhteyden tunne säilyy. Jos toiselle on tärkeää kosketus, ei hänelle riitä rohkaisun sanat. Jos taas toiselle on tärkeää palveluksen teot, niin lahjat on hänelle ihan yhtä tyhjän kanssa. 

Näiden ymmärtämättömyys johtaa helposti siihen, että joku nukkuu sohvalla.

Tätä oli hurjan mielenkiintoista pohtia, koska tajusin miten monet parisuhteiden riidat voisivat selvitä toisen tarpeita ymmärtämällä. Tai ylipäätään toista ymmärtämällä.

Mikä on sun rakkauden kieli? Onko sulle tärkeää, että puoliso on tehnyt kotitöitä sinun ollessasi poissa? Vai onko sulle kaikkein tärkeintä saada lämmin halaus työpäivän jälkeen? Vai kaipaatko paljon kauniita ja rohkaisevia sanoja tai muuten tunnet itsesi huonoksi? Onko läsnäolon puute sinulle punainen vaate?

Tehkää kumppanisi kanssa testi: Arvatkaa toistenne rakkaudenkielet, sanokaa ne sitten ääneen ja katsokaa menikö oikein. 

Jos meni oikein, niin hyvä: tunnette toisenne! 

Mutta miettikää vielä, että muistatteko ne myös arjessa. Tiedät, että toinen tykkää, kun kehut häntä, mutta et koskaan muista kehua? Voisiko siis toteutuksessa olla vielä parantamisen varaa?

Jos arvaukset menivät aivan mönkään, ette luultavasti tunne kumppanisi kanssa toisianne tarpeeksi hyvin, joten on aika keskustella. Tutustukaa toisiinne uudelleen. Kuunnelkaa ja ymmärtäkää. 

Mitä sinä haluat? Millaisen suhteen sinä haluat?

Mun rakkaudenkielet ovat palveluksen teot ja laatuaika. Ehkä vähän rohkaisun sanatkin. Ehkä vähän selän rapsutukset, ehkä vähän suklaalevy, ehkä vähän söpöt sanat. Ehkä vähän kaikki. 

Riippuu päivästä!

Mulle suurin asia on, kun Juha tekee jonkun asian mun puolesta, mieluiten pelkästään ajatukset lukemalla, koska en tykkää käskyttää. 

Ajatustenluku voi olla joskus haastavaa.

Mulle nousee hymyn huulille, kun Juha sanoo käyneensä kaupassa, vieneensä roskat tai korjanneensa rikkinäisen ovenkahvan. 

Kyllä kukatkin ovat ihania, mutta ei ne vedä vertoja ovenkahvan korjaukselle. 

Toinen asia, mikä on mulle supertärkeää, on laatuaika. Kirjassa puhuttiin tämän kohdalla läsnäolosta, eli toisin sanoen silloin kun ollaan yhdessä, tykkään että ollaan läsnä. Ärsyynnyn, jos pitää puhua seinälle. Arvostan muutenkin yhdessä vietettyä aikaa ja yhdessäoloa. Siinä onneksi ollaan Juhan kanssa samanlaisia ja siksi ollaankin kuin paita ja peppu. 

Yhdessäolo ei koskaan ahdista.

Juhalle tärkein rakkaudenkieli on kosketus. Aivan sama vaikka ei tulisi ikinä yhtäkään lahjaa tai mitään muutakaan, mutta annas jos halaus tai suukko unohtuu! Se muistaa melkein minuutin tarkkuudella, että milloin me on viimeksi pussailtu. Joskus ärsyynnyin siitä, kunnes tajusin, että Juhalle kaikkein tärkein asia on kosketus. 

Se on sen rakkauden kielistä number one. 

Rohkaisun sanat on varmaan monelle yksi tärkeimmistä asioista. Kyllä hymy nousee kenen tahansa huulille, kun kuulee kehuja tai kannustusta. Vielä kun muistettaisiin kehua toisiamme myös vuosia kestäneessä parisuhteessa. 

Pitäisi oikeasti kehua toista enemmän. 

Sitä pitää itsestäänselvyytenä, että toinen tietää olevansa rakastettu ja ihana. Ei se välttämättä tiedä tai ainakin se voi sen vuosien varrella unohtaa. Eli parasta olisi jos vaikka joka päivä vähän muistuttelisi.

Täytyy ottaa projektiksi lukea se kirja loppuun. Ja silloin tällöin vaikka uudestaan. 

Koska aina on petrattavaa.

Mikä on sun rakkauden kieli? 


❤ Anniina

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Hienoja oivalluksia. Kirjoitusta lukiessa tuli ajatus että, Just näin, niinpä, aamen😀.. Ihan pienillä jutuilla voimme saada aikaan suuria juttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu <3 Se on jännä miten pienillä asioilla on suuri vaikutus!

      Poista

Like me on Facebook

Blogitekstisuositus

Rakkautta ensisilmäyksellä

MY INSTAGRAM