Seurasaari check!

tiistaina, huhtikuuta 04, 2017

Jokunen aika taaksepäin käytiin sunnutairetkellä Seurasaaressa. Silloin mulla ei ollut vielä blogia, joten raportti tulee nyt jälkijunassa. 

Lumi oli vielä maassa ja tuuli oli rannikolla purevan kylmä, mutta aurinko paistoi, joten oli kiva kävellä saari ympäri ja ihmetellä vanhoja tönöjä pitkästä aikaa.

Juha jätti tietenkin hanskat kotiin, joten vähän vitsailtiin, että mihin mennään retken jälkeen amputoimaan sen siniset "kuvaajansormet".


Welcome to my crib!

Ville oli mukana ja löysi saarelta uusia kavereita. Aikansa rähistyään, se tajusi ettei yletä kaverin mahakarvoja ylemmäs, joten päätti luovuttaa.

Saaren toisella puolella oli grillipaikka, joka on päällä talvellakin viikonloppuisin. Pysähdyttiin sen ääreen syömään eväitä ja ostettiin kioskista lämpimät sumpit. Saatiin Juhan sormiin taas hetkellisesti veri kiertämään.

Olipas yllättävän kiva paikka näin talvisinkin!

Seurasaaren kuuluisia kesyjä oravia ei näkynyt, mutta ehkä tullaan kesällä bongaamaan niitä uudelleen. Mä olin lapsena kunnon oravakuiskaaja, joten veri vetää vanhan harrastuksen pariin. Mulla oli silloin semmoinen vakkarimetsä missä kävin pähkinäpussi taskussani hengailemassa oravien kanssa. Olet varmaan nähnyt Yksin kotona-elokuvan missä on se pulujen peittämä nainen?

Voit kuvitella pulujen tilalle nyt oravat - se olen minä.


Paluumatkalla käytiin Lehtisaaressa Old Jerusalem-nimisessä ravintolassa syömässä ensimmäistä kertaa. Juha oli kuullut paikasta hyvää, joten päädyttiin testaamaan. Isot ja maukkaat annokset eivät tuottaneet pettymystä!

Nam!


Ihanaa, kun pikkuhiljaa ilmat lämpenevät, niin ulkoilustakin nauttii ihan eritavalla ja on paljon enemmän tekemistä. Toivottavasti ensikesästä tulee lämmin ja vähäsateinen (tai edes kohtuusateinen), sillä mulla on mielessä paljon eri paikkoja missä olisi kiva käydä!


Mitkä on sun lempi retkipaikat pääkaupunkiseudulla?


❤ Anniina

You Might Also Like

0 kommenttia

Like me on Facebook

Blogitekstisuositus

Rakkautta ensisilmäyksellä

MY INSTAGRAM