Raskausaika 2/3

keskiviikkona, maaliskuuta 29, 2017

Talvi 2015





Kerroin edellisessä postauksessa alkuraskauden pahoinvoinnista ja ensimmäisestä ultrakäynnistä.

Raskauden edetessä pahoinvointi jäi pois ja jäljelle jäi vain pikkuhiljaa kasvava vatsa. Keskiraskautta ei turhaan sanota raskauden parhaaksi vaiheeksi. Olin enimmäkseen hyväntuulinen ja pirteä.

Juha odotti, että raskaana olevasta naisesta kuoriutuu semmoinen ihmishirviö, jolla sitä oli peloteltu, mutta ei.  Olin ihan jees vaimo, ollakseni raskaana.


Maha oli söpö pieni kumpu, eikä häirinnyt vielä liikkumista. Jos sanotaan, että odotusaikana nainen hehkuu, niin kyllä mulla oli sellainen olo! Olin odottanut, että vatsa kasvaa, jotta pääsen korostamaan sitä vaatteilla. Tukka vahvistui, koska raskausaikana hiuksia ei yleensä irtoa niin paljon (johtuu jostain hormonista), mutta ne kaikki tipahtikin sitten pari kuukautta synnytyksen jälkeen. Kiva.

Kun ihmiset kysyivät että miten raskaus oli sujunut tähän asti, niin oli jollain tavalla noloa myöntää, että hyvin. Varsinkin, jos jollain muulla oli ollut vaikeaa. Ehkä olin olettanut, että kaikkiin raskauksiin kuuluu paljon erilaisia vaivoja, koska olin niistä ennakkoon niin paljon kuullut. Lukemissani kirjoissakin oli pitkiä listoja erilaisista ongelmista ja huonoista oireista, mitä tulisin luultavasti kohtaamaan. 


Toinen ultra oli joulukuussa 2015, juuri päivää ennen meidän häämatkaamme Thaimaaseen.

Odotettiin innolla, että päästään kuulemaan kumpaa sukupuolta tuleva vauvamme on. Kumpikin olisi ollut tietysti tervetullut, mutta haluttiin kuitenkin tietää mitä odottaa. En ollut myöskään vielä osannut ostaa vauvalle juuri mitään, joten sukupuolen tietäminen helpottaisi ostopäätöksissä. En halunnut ostaa pelkäästään neutraaleja sävyjä ja kummallekin sopivia vaatteita sekä tarvikkeita. Kyllä musta on ihanaa pukea tytölle vaaleanpunaisia hörhelöitä ja pojalle cooleja sinisiä vaatteita. Vaikka nykyään ei suositakkaan enää "tyttö- tai poikavärejä".

Joissain asioissa olen vanhanaikainen.

Ultrassa oli siis jännät paikat. Rakenneultrassa selviää paljon vauvan terveydentilasta, joten tottakai sekin kutkutti mielessä.

"Olisipa kaikki hyvin!"

Lääkärin lisäksi paikalla oli myös opiskelija, joten he tulkitsivat ultrakuvan jokaisen kohdan tarkasti käyttäen kaikenlaisia hienoja nimiä, joista me ei ymmärretty mitään. Oli huippua nähdä taas vauva vilkuttelemassa ja selkeät piirteet näkyvissä. Lääkäri ilmoitti kaiken olevan hyvin ja sanoi melko varmasti tytön olevan tulossa!




Pojalle oli nimivaihtoehtoja useitakin, mutta tytön nimi oli vielä hakusessa. Vaikea valinta oli edessä!

Seuraavana päivänä lähdimme häämatkalle onnellisin mielin, tietäen että terve tyttö kasvaa masussa niin kuin pitää ja kaikki on hyvin.

Pystyimme nauttia Thaimaan matkasta täysin siemauksin!


Minkälaisia kokemuksia muilla on keskiraskaudesta? Menikö kaikki hyvin vai alkoiko myös ikävät oireet nousta pintaan?


❤ Anniina


You Might Also Like

4 kommenttia

  1. Minä koin myös keskiraskauden hyvin helppona aikana. Meillä oli tosin rankkoja vertailukohtia, kun eräs ystävä joitui hyvin pian raskauden puolen välin jälkeen loppuajaksi vuodelepoon. Olin onnellinen, kun meillä kaikki sujui hyvin. Kun pahoinvointi loppui ja ennen, kuin liikkeet alkoivat, oli olo, kuin raskaana ei olisi ollutkaan. Mä osasin myös suhtautua oireettomuuteen aika rauhassa. Raskaus on maailman luonnollisin tila, joten uskoin vakaasti oman kropan selviytymiseen ja ajattelin oireettomuuden kertovan siitä, että kaikki on hyvin.

    VastaaPoista
  2. Tosi ikävää, jos on ollut hankala raskaus, eikä ole pystynyt nauttimaan siitä :( Joillakin oli myös niin että toinen raskaus tosi helppo ja toinen vaikea!

    Mäkin otin rennosti ja uskoin juurikin tuohon, että kroppa tekee tehtävänsä parhaalla mahdollisella tavalla :)

    VastaaPoista
  3. Itselläni jatkui raskauspahoinvointi vielä tuonne keskiraskauden puolelle, mutta muuten tuo oli fyysisiltä oireiltaan melko leppoista aikaa, mitä nyt tuli yleisesti vähän hermoiltua että onhan kaikki varmasti hyvin :) Tuossa keskiraskaudessa alkoivat myös liitoskivut jo nostaa päätään, mutta onneksi ne pysyivät kuitenkin loppuun asti hyvin maltillisena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että säkin säästyit pahimmilta kivuilta ja vaivoilta! Mullakin tuli joskus ihme pistoksia niin että välillä lähti jalka alta, mutta onneksi ei jatkuvasti ! :D

      Poista

Like me on Facebook

Blogitekstisuositus

Rakkautta ensisilmäyksellä

MY INSTAGRAM