Raskausaika 1/3

maanantaina, maaliskuuta 27, 2017

Syksy 2015

Positiivisen raskaustestin jälkeen ei mennyt kauan kun alkoivat ne OIKEAT raskausoireet kuviteltujen sijaan. Ensimmäinen  kolmannes oli aika etovaa menoa, ruoka ei maistunut ja pahoinvointia oli varsinkin aamuisin. Pahoinvointi oli mun oudossa mielessäni jopa ihan jees, koska se teki raskaudesta todellisempaa. Vielä kun ei ollut pyöreää masua eikä mitään tuntemuksia, niin jokainen halailukerta vessanpöntön kanssa sai mut hihkaisemaan "Jes, mä olen edelleen raskaana!".





Ajatus siitä, että vatsassa kasvaa uusi elämä, oli jotenkin niin outo. Odotin ensimmäistä neuvolakäyntiä kuin kuuta nousevaa, koska ajattelin että sitten olo varmistuu ja raskaus konkretisoituu. Mutta ensimmäisellä neuvolakäynnillä iskettiinkin kasa lippulappuja käteen ja päästettiin takaisin kotiin ihmettelemään.

"Höh, eikö ne tee edes raskaustestiä."

Latasin pari raskaussovellusta, joista pystyi seuraamaan sikiön kehitystä viikottain. Haalin raskaustietoa kirjoista, lehdistä ja Googlesta. Yhtäkkiä näin joka paikassa ympärilläni vain vauvoja, raskausmahoja ja äitejä. Onko niitä aina ollut näin paljon?

Nyt ymmärrän mitä tarkoittaa "raskaushormonit"

Raskaus tuntui todella etäiseltä, kunnes päästiin ensimmäiseen ultraan. Välillä ajattellin, että ei sielä masussa mitään ole, kaikki tämä oireilu on taas ollut mun omaa sekoilua. Juhakin veikkasi, että mun vatsan turvotus johtui vain hampurilaisista. 

Kun ultrassa hoitaja laittoi monitorin päälle ja alkoi etsimään hampurilaisten seasta elämää, aloin heti itkemään. Tuijotin mustavalkoista ruutua josta en erottanut päätä enkä häntää. Kysyin, että tuoko se nyt on ja vollotin.

No ei se ollut vielä se. Hoitajalla ei tainnut olla edes ultralaite vielä vatsan päällä.

Sitten alkoi näkyä pieni pötköttävä viiden sentin pituinen tyyppi, joka oikoi jalkojaan ja vispasi käsillään. No nyt saa vollottaa! Sielä se on!






Se tunne oli niin hassu ja Juhakin pyyhki kyyneliä ihmeissään. Ei sitä ole tajunnut millaista on tuijottaa sitä oman vauvan ultrakuvaa ensimmäistä kertaa, vaikka muut siitä kuinka olisivat kertoneet.  Miten se onkaan niin ihmeellistä kun se on oma!




Oltiin kerrottu raskaudesta jo muutamalle heti alussa. Tieto siitä, että raskaus voisi myös keskeytyä, esti meitä kertomasta kuitenkaan kovin monelle. Ensimmäinen kolmanneksen aikana raskauden keskeytymisen riski on kuitenkin suurin, joten asiasta ei haluttu vielä liikaa hehkuttaa. Ultran jälkeen kerrottiin sitten lopuillekin.


Miten muilla äideillä sujui alkuraskaus?


❤Anniina

You Might Also Like

3 kommenttia

  1. Mä koin ton aamupahoinvoinnin samanlaisena. Todisteena siitä, että olin raskaana. Me ei kuitenkaan uskallettu odottaa viikoille 12 ja sinne ensimmäiseen ultraan, sitä, onko siellä masussa hamppari, tuulimuna vai vauva, vaan varattiin ultra yksityiselle varhaisultraan viikolle 7. Kun silloin näki sen pienen katkaravun ja sykkivän sydämmen raskaudesta pystyi nauttimaan ihan eri tavalla. Tämän toisen raskauden varhaisultra oli viime viikolla ja siellä taas pumppasi pikku pikku sydän. <3

    VastaaPoista
  2. Varhaisultraan ois tehnyt munkin mieli mennä kun ei meinannut malttaa odottaa, mutta päädyttiin kuitenkin odottamaan! Se varhaisultra olis kyllä tosi hyvä, varsinkin jos on yhtään stressiin taipuvainen, että saa mielenrauhan ja pystyy nauttimaan raskaudesta heti alusta asti! Ihanaa, kun sulla on vielä kaikki raskausjutut uudelleen koettavana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me oltiin sitä mieltä, että se varhaisultra on halpa hinta mielenterveydestä, kun sinne viikolle 12 mennessä ajatukseen vauvasta on ehtinyt kiintyä jo ihan eri tavalla, kun alkuvaiheen epävarmuudessa. Ajateltiin, että isku vyönalle olisi helpompi kestää näin alussa, kuin sitten kolmen kuukauden jälkeen, jos kaikki ei olisikaan ollut niin, kuin olisi pitänyt olla.

      Poista

Like me on Facebook

Blogitekstisuositus

Rakkautta ensisilmäyksellä

MY INSTAGRAM